Kela palkintosijalla Vuoden selväsanainen -kilpailussa | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Kela palkintosijalla Vuoden selväsanainen -kilpailussa

Julkaistu 10.10.2024

Kelan selkeän kielen oppimispolut on sijoittunut Vuoden selväsanainen -kilpailun kärkikolmikkoon. Kilpailun voitti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen niminyrkki. Voittaja julkistettiin Selkeän kielen päivän tilaisuudessa 10. lokakuuta.

Kelan kielenhuoltajien laatimat selkeän kielen oppimispolut on sijoittunut Vuoden selväsanainen -kilpailussa kolmen parhaan joukkoon. Kilpailun voitti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen niminyrkki, ja finaalikolmikkoon valittiin myös Tullin verkkosivu-uudistus. 

– Olemme ilahtuneita ja ylpeitä, että oppimispolkumme sijoittui kilpailussa kärkikolmikkoon. Koulutus on paras keino varmistaa, että jokainen Kelassa työskentelevä osaa selkeyttää tekstejään. Onnittelemme lämpimästi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuetta kilpailun voitosta ja hyvän virkakielen eteen tehdystä työstä, sanoo Kelan vastaava kielenhuoltaja Laura Rostén-Jokinen.

Vuoden selväsanainen -kilpailuun osallistui kaikkiaan 19 ehdokasta. Kilpailun finalistit valitsi esiraati, jonka jäsenet edustivat sosiaali- ja terveysministeriötä, Selkokeskusta, valtiovarainministeriön Avoin hallinto -hanketta ja Kotimaisten kielten keskusta (Kotus). Voittajan valitsi valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Johanna Vesikallio.

Vuoden selväsanainen -palkinto selkeän kielen edistäjälle

Vuoden selväsanainen -palkinto jaetaan julkishallinnon työryhmälle tai organisaatiolle, joka on edistänyt asiallisen, selkeän ja ymmärrettävän kielen käyttöä. Palkinto annetaan vuorovuosin hyvän virkakielen ja selkokielen edistäjälle, ja tänä vuonna oli hyvän virkakielen palkinnon vuoro. Kilpailun järjestävät Kotus ja Selkokeskus.

Kelan kilpailuehdokas oli selkeän kielen oppimispolut. Oppimispolut on koulutuskokonaisuus, jonka avulla kelalaiset voivat opiskella kielenhuollon perusasiat ja perehtyä oman työnsä kannalta keskeisimpiin kieli- ja tekstikysymyksiin. Oppimispolkuja on 6, ja ne on tarkoitettu eri tehtävissä työskenteleville kelalaisille. Oppimispolut koostuvat kielenhuoltajien tekemistä koulutusvideoista, Kotuksen hyvän virkakielen kursseista ja pohdintatehtävistä. 

– Oppimispolkujen myötä selkeän kielen koulutukset ovat kätevästi kaikkien kelalaisten saatavilla. Tästä kertoo myös se, että koulutusvideoita on ensimmäisen puolen vuoden aikana katsottu jo lähes 2 700 kertaa, iloitsee Rostén-Jokinen.

Kelassa työskentelee noin 8 500 henkilöä, joista suurin osa asiakaspalvelussa ja ratkaisutyössä.

Kela osallistui Vuoden selväsanainen -kilpailuun hyvän virkakielen ehdokastyöllä nyt neljättä kertaa. Vuonna 2018 Kela voitti kilpailun. Silloin ehdokastyönä oli Kela-tärpit. Muinakin vuosina Kelan ehdokas on päässyt finaaliin: vuonna 2022 ehdokkaana oli Kelan tekstien kehittämisohjelma ja vuonna 2020 Kelan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Solitan ja SoteDigin yhteistyönä laatima Koronavilkku. 

Kela on voittanut kertaalleen myös selkokielen edistämisestä jaettavan Vuoden selväsanainen -palkinnon. Sen sai Kelan tiedotus vuonna 2010.

Selkeän kielen päivän tilaisuus 2024

Kansainvälinen selkeän kielen päivä on 13.10. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen, että organisaatioiden tekstit ja palvelut olisivat mahdollisimman selkeitä, ymmärrettäviä, tarkoituksenmukaisia ja asiakaslähtöisiä. 

Tänä vuonna selkeän kielen päivä osuu sunnuntaille, ja siksi päivää vietettiin valtiohallinnossa jo torstaina 10.10. Kotus ja Opetushallitus järjestivät tilaisuuden, jonka teemana oli Monet lukijat, monet tekstit. Tilaisuuden puheenvuoroissa pohdittiin, millaista asiakaslähtöisyys on viraston tekstityön arjessa, millaista häiriökysyntää tekstien organisaatiolähtöisyys aiheuttaa ja millaista tekstityötä varhaiskasvatukseen kuuluu. Lisäksi Vuoden selväsanainen -kilpailun ehdokkaat, myös Kelan kielenhuoltajat, esittelivät hyviä esimerkkejä julkishallinnon tekstityöstä.

Selkeän kielen päivän tilaisuus järjestettiin etänä, ja se myös tallennettiin. Linkki tallenteeseen tulee tilaisuuden verkkosivulle.

Linkit

Tunnustus yhtenäisistä ja ymmärrettävistä nimistä (kotus.fi)

Vuoden selväsanainen -kilpailu (kotus.fi)

Selkeän kielen päivä (kotus.fi)

Sivu päivitetty 10.10.2024