Kunnan työntekijän tarvitsemat Suomi.fi-valtuudet muuttuvat 1.1.2023 – hae valtuutusoikeudet ajoissa
Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen tuo muutoksia Suomi.fi-valtuuksiin, joita kunnan työntekijä tarvitsee Kelan etuustietopalvelu Kelmua varten. Valtuudet kannattaa hoitaa ajoissa kuntoon, jotta Kelmu on kunnan työntekijöiden käytössä heti vuoden 2023 alussa. Lue tästä tiedotteesta, miten valtuudet muuttuvat ja mitä valtuuksia kunnassa tarvitaan.
Kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023, suuri osa kuntien aiemmin hoitamista tehtävistä siirtyy hyvinvointialueille. Kuntiin jää kuitenkin tehtäviä, joissa työntekijät tarvitsevat Kelan etuustietopalvelu Kelmua.
Kelmussa otetaan käyttöön uusia valtuuksia, jotka tulevat voimaan 1.1.2023. Myös vanhojen valtuuksien sisällöt muuttuvat. Muutos on välttämätön asiakkaiden tietosuojan turvaamiseksi. Oikean valtuuden avulla kunnan työntekijä näkee vain omassa työssään tarvitsemat tiedot.
Muutos ei koske kunnassa tarvittavia muita Kelan asiointipalveluja kuten ajanvarauspalvelua ja työnantajien asiointipalvelua.
Hae valtuutusoikeudet ajoissa
Kunta antaa itse tarvittavat Suomi.fi-valtuudet omille työntekijöilleen, ja siksi kunnan täytyy ensin hakea valtuutusoikeuksia uusiin valtuuksiin Digi- ja väestötietovirastolta. Myös Helsingin kaupungin täytyy hakea valtuutusoikeuksia uusiin valtuuksiin.
Valtuutusoikeudet haetaan henkilöille, jotka toimivat valtuuttajina kunnassa. Kaikkia valtuutusoikeuksia voi hakea samalla hakemuksella. Lue lisää valtuutushakemuksesta.
Tarkista, mitä valtuuksia kunnan, Helsingin kaupungin ja hyvinvointialueen työntekijä tarvitsee etuustietopalvelu Kelmua varten 1.1.2023 alkaen.
Myönnä valtuudet työntekijöille ennen vuodenvaihdetta
Kun valtuutusoikeudet on myönnetty, kunta voi antaa työntekijöilleen tarvittavat Suomi.fi-valtuudet ennakkoon heti, kun työntekijät ja heidän tehtävänsä ovat tiedossa. Valtuuden voimaantuloajaksi merkitään 1.1.2023. Lue lisää asiointivaltuuksien antamisesta.
Samassa yhteydessä on hyvä käydä läpi kunnan työntekijöiden käytössä olevat valtuudet. Jos työntekijä on siirtymässä hyvinvointialueen työntekijäksi, kunnan myöntämät valtuudet täytyy mitätöidä. Valtuudet täytyy mitätöidä myös, jos työntekijän tehtävät vaihtuvat. Näin huolehditaan asiakkaiden tietosuojasta.
Tervetuloa verkkoseminaariin etuustietopalvelu Kelmun muutoksista
Kerromme verkkoseminaarissa, miten hyvinvointialueilla ja kunnissa on hyvä valmistautua muutoksiin, joita hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen tuo Kelan etuustietopalvelu Kelmuun ja palvelussa tarvittaviin Suomi.fi-valtuuksiin. Seminaari järjestetään torstaina 29.9.2022 klo 13–15 Teamsissa.
Ilmoittaudu viimeistään 28.9.:
https://www.lyyti.in/Kelan_etuustietopalvelu_Kelmu_kayttoon_hyvinvointialueella_5752
Muutoksen takia Kela solmii kuntien kanssa uudet sopimukset etuustietopalvelu Kelmun käytöstä. Kela toimittaa sopimuspohjan liitteineen kuntiin syyskuussa. Sopimus on hyvä palauttaa mahdollisimman pian Kelaan. Sopimusasioissa voi ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen tiedonvalitys@kela.fi.