Liikaa maksetun opintotuen voi palauttaa huhtikuun 2023 aikana | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Liikaa maksetun opintotuen voi palauttaa huhtikuun 2023 aikana

Julkaistu 12.4.2023

Jos vuoden 2022 opintotukea haluaa palauttaa vapaaehtoisesti, se täytyy tehdä huhtikuun loppuun mennessä. Opiskelija voi tarkistaa OmaKelasta ennakkotiedot opintotuessa huomioon otettavista vuosituloistaan. Ennakkotiedon perusteella opiskelija voi arvioida, pitääkö opintotukea palauttaa. Jos opiskelija ei palauta liikaa maksettua opintotukea huhtikuun loppuun mennessä, Kela perii sen takaisin 7,5 % suurempana.

Jos opiskelijan tulot ylittivät vuositulorajan vuonna 2022, hän voi palauttaa liikaa maksetun opintotuen huhtikuun loppuun mennessä. Liikaa maksettu opintotuki eli opintoraha ja opintotuen asumislisä täytyy palauttaa viimeistään sunnuntaina 30.4.2023. Vuositulorajat ja tuen vapaaehtoinen palauttaminen eivät koske yleistä asumistukea.

– Opintotuen vapaaehtoisia palautuksia kertyi vuosi sitten 30 670 opiskelijalta yhteensä 24,9 miljoonaa euroa. Arvioimme, että palautuksia tulee tänä vuonna vähemmän, koska opintotuen tulorajoja korotettiin vuodelle 2022, sanoo Kelan opintotukiryhmän erikoissuunnittelija Ilpo Lahtinen.

Jos opiskelijan tulot ylittävät vuositulorajan eikä opiskelija palauta tukiaan, Kela perii liikaa maksetun tuen takaisin. Silloin takaisin maksettava määrä on 7,5 % suurempi kuin silloin, kun tuen palauttaa vapaaehtoisesti.

Jos opiskelijalle on epäselvää, mikä hänen vuositulorajansa on ollut vuonna 2022, hän voi varmistaa sen OmaKelasta tai Kelan puhelinpalvelusta. Vuoden 2022 tulorajat ovat myös Kelan verkkosivuilla.

Vuositulojen ennakkotiedot voi tarkistaa OmaKelassa

Kela saa huhtikuussa Verohallinnolta tiedot esitäytettyjen veroilmoitusten mukaisista tuloista. Kela tekee näiden ennakkotietojen perusteella opintotukea saaville opiskelijoille yhteenvedon OmaKelaan.

– Näin autamme opiskelijoita arvioimaan tulovalvonnassa huomioitavien vuositulojen määrää, sanoo Lahtinen.

Opintotuen saaja voi siis tarkistaa opintotuessa huomioon otettavien vuositulojensa ennakkotiedot OmaKelassa. Jos opiskelijan vuosituloraja ylittyy verotuksen ennakkotietojen mukaan, Kela ilmoittaa siitä opiskelijalle tekstiviestillä tai sähköpostilla.

–  Muistutamme tulorajojen tarkistamisesta ja kerromme viestissä vapaaehtoisen palautuksen määräajan, kertoo Lahtinen.

Viesti lähetetään niille opiskelijoille, jotka ovat antaneet Kelalle luvan viestien lähettämiseen. Luvan voi antaa OmaKelassa.

Opintotuen voi palauttaa OmaKelassa

Opintotukea voi palauttaa verkossa. OmaKela ohjaa käyttäjää ja kertoo, mitkä kuukaudet opiskelija voi palauttaa ja miten palautus korottaisi vuositulorajaa. Palautuksen voi maksaa heti verkkopankissa. Toinen vaihtoehto on, että opiskelija ottaa maksamiseen tarvittavat tiedot ylös ja maksaa palautuksen huhtikuun loppuun mennessä.

Kela ilmoittaa opintotuen palautukset verottajalle

Verohallinto lähettää verovelvollisille esitäytetyn veroilmoituksen, jossa on huomioitu helmikuun loppuun mennessä palautetut opintorahat. Kela ilmoittaa maalis–huhtikuussa maksetut palautukset verottajalle automaattisesti.

Opiskelijan ei siis tarvitse korjata veroilmoituksen tietoja. Verohallinto huomioi kaikki palautukset, kun se vahvistaa opiskelijan lopullisen verotuksen.

Lisätietoja asiakkaille

Sivu päivitetty 12.4.2023