Työttömyysetuuksien saajien määrä kasvoi, mutta työttömyysturvan reaaliset menot vähenivät vuonna 2023 | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Työttömyysetuuksien saajien määrä kasvoi, mutta työttömyysturvan reaaliset menot vähenivät vuonna 2023

Julkaistu 31.10.2024

Vuoden 2023 lopussa noin 10 prosenttia työikäisistä suomalaisista sai työttömyysetuuksia. Ansiopäivärahan ja peruspäivärahan saajamäärät olivat edellisvuotta suuremmat, kun taas työmarkkinatuen saajien määrä väheni. Tiedot käyvät ilmi Kelan tuoreesta työttömyysturvatilastosta.

Suomessa oli vuoden 2023 lopussa yhteensä 327 763 työttömyysetuuksien saajaa, mikä oli noin 9,8 prosenttia 17–64-vuotiaasta väestöstä.

Kelan maksaman peruspäivärahan ja työttömyyskassojen maksamaan ansiopäivärahan saajamäärät olivat vuoden 2023 lopussa suuremmat kuin vuotta aiemmin. Ansiopäivärahan saajia oli joulukuussa 2023 yhteensä 129 148, mikä on 21 425 enemmän kuin vuoden 2022 lopussa. Myös peruspäivärahan saajien määrä kasvoi 6 756:lla ja oli vuoden lopussa 35 213. Sen sijaan työmarkkinatuen saajia oli vuoden lopussa 161 591, mikä oli 1 154 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuvion otsikko: Työttömyysetuuksien saajien määrä oli vuoden 2023 lopussa suurempi kuin vuotta aiemmin. Kuvio näyttää perusturvan ja ansiouturvan saajien määrät 2013-2023.
 

Työttömyyskassat ja Kela maksoivat vuonna 2023 työttömyysturvaa yhteensä 3 820 miljoonaa euroa. Työttömyyskassojen eli ansioturvan osuus tästä oli 1 888 miljoonaa euroa ja Kelan eli perusturvan osuus 1 932 miljoonaa euroa.

Vuonna 2023 työttömyysturvan menot kasvoivat nimellisarvoltaan hieman edellisvuoden voimakkaan vähenemisen jälkeen. Maksettujen etuuksien määrä oli 4 prosenttia suurempi kuin vuonna 2022. Ansioturvan menot kasvoivat 2,6 prosenttia ja perusturvan menot 4,8 prosenttia. Reaalisesti työttömyysturvan menot kuitenkin vähenivät 2,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.  
Korvattujen päivien määrä väheni ansioturvassa 3,8 prosenttia ja perusturvassa 2,9 prosenttia.

Etuuksia maksettiin enemmän miehille ja Itä-Suomeen

Keskimääräinen ansiopäiväraha vuonna 2023 oli 70,12 euroa päivässä eli 1 508 euroa kuukaudessa. Ansiopäiväraha oli naisilla tyypillisesti 50–68 euroa päivässä, miehillä 68–83 euroa päivässä. Keskimääräinen työmarkkinatuki oli 39,18 euroa päivässä eli 842 euroa kuukaudessa.

Työttömyysetuuksien saajista suurempi osa oli miehiä kuin naisia. Vuoden lopussa ansiopäivärahan saajista 57 prosenttia, peruspäivärahan saajista 55 prosenttia ja työmarkkinatuen saajista 53 prosenttia oli miehiä. 

Ansiopäivärahan saajista 50 vuotta täyttäneitä oli 46 prosenttia, kun peruspäivärahan saajista vastaava osuus oli 21 prosenttia ja työmarkkinatuen saajista 30 prosenttia. 

Työttömyysetuuksien saaminen oli yleisintä Itä-Suomessa sekä Kainuussa ja vähäisintä länsirannikolla. Yleisintä työttömyysturvan saaminen oli Puolangalla, jossa työttömyysturvaa saavien osuus väestöstä oli 18,3, mikä oli 0,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2022. 

Työttömyyden perusturvan saajien osuus työttömyysturvaa saaneista oli 60 prosenttia.

Kuvion otsikko: Työttömyysetuuksien saaminen oli yleisintä Itä-Suomessa sekä Kainuussa ja vähäisintä länsirannikolla. Kuvio näyttää saajien väestönosuuden eri kunnissa.
 

Lisätietoa

Tilasto Suomen työttömyysturvasta 2023 
Työttömyysturvatilastot kuvioina

Sivu päivitetty 31.10.2024