Kela varautuu merkittäviin säästöihin toiminnassaan | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Kela varautuu merkittäviin säästöihin toiminnassaan

Julkaistu 12.6.2024

Kelalle on asetettu 45 miljoonan euron toimintakuluihin kohdistuva säästövelvoite osana julkishallinnon säästöjä. Kelan hallitus vahvisti tuottavuusohjelman käynnistämisen vuosille 2025–2027. Säästöt vaikuttavat myös asiakkaille annettaviin palveluihin.

Kelan hallitus vahvisti tiistaisessa kokouksessaan tuottavuusohjelman käynnistämisen.

– Puhumme vuosikymmeniin suurimmista leikkauksista Kelan toimintakuluihin, sanoo Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas.

– Tuottavuusvaatimus ja säästötarpeet ovat pysyviä, joten myös toimintaa ja prosesseja kehitetään sujuvammiksi, Kiukas jatkaa.

Tuottavuusohjelman sisältävässä säästösuunnitelmassa haetaan säästöjä ennen kaikkea henkilöstökuluista ja toimitiloista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että määräaikaisia työsuhteita vähennetään ja vakinaisten lähtiessä tehtäviä yhdistetään ja lakkautetaan.  Kelassa oli viime vuoden lopussa noin 8500 toimihenkilöä, joista 700 oli määräaikaista.

– On tärkeä muistaa, että Kelan osaava henkilöstö on tärkein voimavaramme. Haluamme toteuttaa säästöt hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen ja huolehtia henkilöstön jaksamisesta ja työhyvinvoinnista säästöjen keskellä, painottaa pääjohtaja Outi Antila.

Toimitiloihin ja palveluverkostoon muutoksia

Säästöjä haetaan myös toimitiloja vähentämällä ja palvelupisteitä karsimalla.

– Säästöt näkyvät vähitellen myös asiakkaille esimerkiksi palveluiden nopeudessa ja saatavuudessa, Antila kertoo.

Säästöjä tavoitellaan lisäksi esimerkiksi ohjaamalla Kelan asiakkaita paperittoman päätökseen. Lisäksi ostopalveluita karsitaan, mutta panostuksia uusien teknologioiden hyödyntämiseen jatketaan.

Valituille säästökohteille on myös tuki kelalaisten keskuudessa, sillä samat teemat nousivat esiin, kun kelalaisilta kysyttiin säästöistä näkemyksiä ja ehdotuksia.

Säästöjä ja tuottavuutta toimeenpanoon on mahdollista saada myös lakimuutosten avulla. Kela valmistelee ministeriöille esitystä säästöjä tuovista ja tuottavuutta edistävistä lakimuutoksista. Esityksestä julkaistaan tiedote ensi viikolla.

– Toivon, että lainsäätäjät tarttuvat Kelan esittämiin lakimuutoksiin ripeästi. Niiden avulla olisi mahdollista saada toimeenpanoon tuottavuutta ja säilyttää samaan aikaan palvelujen hyvä taso asiakkaille, Kiukas kertoo.

Kela maksoi etuuksia 16,6 miljardia euroa vuonna 2023. Kelan toimintakulut olivat 644 miljoonaa euroa. Kelan ylläpitämien ja kehittämien Kanta-palvelujen tulevien vuosien rahoituksesta päätetään erikseen.

Sivu päivitetty 12.6.2024