Näin ulkomaille maksettavien kansaneläkkeiden lopettaminen vuonna 2025 vaikuttaisi eläkkeensaajiin | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Näin ulkomaille maksettavien kansaneläkkeiden lopettaminen vuonna 2025 vaikuttaisi eläkkeensaajiin

Julkaistu 26.6.2024

Hallituksen esitys kansaneläkkeiden maksun lopettamisesta ulkomaille on edennyt lausuntokierrokselle. Jos suunniteltu muutos toteutuu, Kelan maksamien vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksaminen EU-maihin, Eta-maihin, Sveitsiin ja Isoon-Britanniaan päättyy vuoden 2025 alussa. Muutos ei koske perhe-eläkkeitä, lapsikorotusta ja rintamalisän maksua, eikä se vaikuta työeläkkeiden maksamiseen.

Osana julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2025–2028 hallitus on linjannut, että Suomi lopettaa ensi vuoden alussa kansaneläkelain mukaisten etuuksien maksamisen ulkomailla asuville. Säästövaikutus on noin 38 miljoonaa euroa vuodessa.

Kansaneläke on Kelan maksamaa perusturvaa, joka täydentää työeläkettä, jos se on jäänyt pieneksi tai sitä ei ole kertynyt ollenkaan. Kansaneläke voi olla vanhuuseläkettä tai työkyvyttömyyseläkettä.

Nyt esitetyt muutokset koskevat vain kansaneläkettä. Työeläkkeiden maksaminen jatkuu entiseen tapaan.

Toistaiseksi kansaneläkelain mukaisia etuuksia maksetaan ulkomaille normaalisti eikä asiakkaiden tarvitse tehdä vielä mitään. Ne asiakkaat, joita muutos koskee, saavat Kelasta päätöksen eläkkeen maksamisen päättymisestä.

Kansaneläkkeestä vähimmäiseläke

Lainmuutoksen tarkoituksena on muuttaa kansaneläke EU-lainsäädännön tarkoittamaksi vähimmäiseläkkeeksi.

EU-lainsäädännössä eläkkeet on luokiteltu joko eläke-etuuksiksi, joita maksetaan EU-asetuksia soveltaviin maihin (EU- ja Eta-maat, Sveitsi ja Iso-Britannia) tai vähimmäiseläkkeiksi, joita maksetaan vain asuinmaahan. Kelan takuueläke on jo aiemmin määritelty vähimmäiseläkkeeksi ja nyt ehdotetun muutoksen myötä myös kansaneläkkeet on tarkoitus määritellä sellaisiksi.

Myös eläkkeiden laskentatavoissa on eroja. Tämän vuoksi on mahdollista, että jos Suomessa asuva eläkkeensaaja on asunut tai työskennellyt aiemmin EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa, eläke tarkistetaan vastaamaan uusia säännöksiä.

Eläkkeensaajat, jotka asuvat jo ulkomailla

Jos suunniteltu muutos toteutuu, Kela ei enää maksa vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeitä EU-asetuksia soveltaviin maihin (EU- ja Eta-maat, Sveitsi ja Iso-Britannia) 1.1.2025 alkaen.

Näihin maihin maksetaan jatkossakin perhe-eläkkeitä eli leskeneläkettä, lapseneläkettä ja koululaiseläkettä sekä lapsikorotusta ja rintamalisää.

Muutos ei koske asiakkaita, jotka asuvat Australiassa, Chilessä, Israelissa, Kanadassa tai Yhdysvalloissa. Näiden maiden kanssa Suomella on kansaneläkkeitä koskeva sosiaaliturvasopimus. Eläkkeitä myönnetään ja maksetaan näihin maihin kuten ennenkin.

Eläkkeensaajat, jotka muuttavat ulkomaille lainmuutoksen jälkeen

Jos asiakas on muuttamassa vakituisesti ulkomaille lakimuutoksen jälkeen, Kelan maksamien eläkkeiden maksaminen päättyy muuttoa seuraavan kuukauden alusta.

Eläkkeitä voitaisiin edelleen maksaa tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana.

Perhe-eläkkeiden eli leskeneläkkeen, lapseneläkkeen ja koululaiseläkkeen sekä lapsikorotuksen ja rintamalisän maksaminen jatkuu EU-asetuksia soveltaviin maihin (EU- ja Eta-maat, Sveitsi ja Iso-Britannia).

Australiaan, Chileen, Israeliin, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin eläkkeiden maksua jatketaan kuten ennenkin.

Eläkkeensaajat, jotka ovat aiemmin asuneet tai työskennelleet ulkomailla

Esitetyn lakimuutoksen seurauksena kansaneläke on jatkossa vähimmäiseläke, joka lasketaan eri tavalla kuin nykyinen kansaneläke.

Tämän muutoksen vuoksi on mahdollista, että Suomessa asuvien kansaneläkkeet tulevat tarkistettavaksi. Tarkistuksessa kansaneläke lasketaan vähimmäiseläkettä koskevien sääntöjen mukaisesti uudestaan. Tarkistukset koskevat niitä eläkkeensaajia, jotka ovat aiemmin asuneet tai työskennelleet EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa.

Kela tiedottaa asiasta tarkemmin myöhemmin.

Miten asia etenee?

Esitys kansaneläkelain muuttamisesta on nyt lausuntokierroksella. On mahdollista, että esitystä täsmennetään lausuntokierroksen jälkeen. Ei ole vielä tiedossa, mikä on esityksen lopullinen sisältö tai milloin se annetaan eduskunnalle.

Kela seuraa tilanteen etenemistä tiiviisti ja viestii asiasta tarkemmin syksyn aikana.

Lisää aiheesta

 

Sivu päivitetty 26.6.2024