Näin Kela palvelee yhteistyökumppaneita joulun ja uudenvuoden aikaan
Vuodenvaihteessa Kelan puhelinpalvelut kumppaneille ovat avoinna normaalisti, mutta palveluissa on usein ruuhkaa. Etuustietopalvelu Kelmussa on käyttökatko ennen vuodenvaihdetta.
Kelan puhelinpalvelut yhteistyökumppaneille ovat avoinna normaalisti joulun ja uudenvuoden aikaan. Tapaninpäivänä 26.12. ja loppiaisena 6.1. palvelut ovat kiinni.
Puhelinpalveluun voi kuitenkin muodostua ruuhkaa vuodenvaihteessa. Yhteistyökumppanit saavat neuvontaa yleisissä asioissa chatissä arkisin klo 9–15. Myös etuustietopalvelu Kelmun käyttökatko on hyvä ottaa huomioon Kela-asioiden hoitamisessa.
Yhteistyökumppaneiden puhelinpalveluiden aukioloajat joulun ja uudenvuoden aikaan
Kelan puhelinpalvelut kumppaneille ovat 27.–30.12. ja 2.–5.1.2023 avoinna seuraavasti:
- Kelan viranomaislinja klo 9–15 numerossa 020 692 235
- Takaisinsoittopalvelu on käytössä osassa viranomaislinjan palveluita. Viikoilla 52 ja 1 Kelasta soitetaan takaisin ennen klo 16:ta saman päivän aikana. Jotta takaisinsoitot ehditään hoitaa, palvelua on tarjolla rajallinen määrä. Jos soittajan puhelimen asetuksissa on työpaikan vaihteen numero, takaisinsoitto ei onnistu.
- Lääkärilinja klo 12–15 numerossa 020 371 015
- Lääkärilinja on kiinni 23.12.
- Apteekkien alueelliset palvelunumerot klo 9–16
- Toimeentulotuen alueelliset palvelunumerot sosiaalitoimelle ja palveluntuottajille klo 9–12.
- Kiireellisissä asiakastilanteissa klo 9–16.
Tarkista kaikkien puhelinpalveluiden aukioloajat kela.fistä.
Etuustietopalvelu Kelmussa käyttökatko ennen vuodenvaihdetta
Etuustietopalvelu Kelmussa on käyttökatko 29–31.12.2022.
Etuustietopalvelu Kelmusta asiakastaan auttava ammattilainen voi esimerkiksi tarkistaa asiakkaan etuustiedot. Palvelussa on myös uusi Lähetä asiakirja -toiminto, jolla sosiaalipalveluiden työntekijä voi asiakkaansa pyynnöstä lähettää Kelaan perustoimeentulotuen asiakirjoja.
Jos työskentelee hyvinvointialueella tai kunnassa ja kirjautumisessa tai tietojen näkymisessä on ongelmia, kannattaa tarkistaa ensin, että itsellä on tarvittavat Suomi.fi-valtuudet. Tutustu ohjeisiin:
- Mitä etuustietoja näet eri valtuuksilla ja käyttötarkoituksilla 1.1.2023 alkaen (pdf)
- Mitä valtuuksia eri toimijat tarvitsevat 1.1.2023 alkaen? (pdf)
- Näin Kelmun käyttäjä tarkistaa saamansa valtuudet (pdf)
Muissa Kelmun käyttöön liittyvissä ongelmatilanteissa voi ottaa yhteyttä Kelan asiakastukeen sähköpostitse: tekninentuki@kela.fi.
Kumppani voi myös varata asiakkaalleen ajan
Kelan yhteistyökumppanit voivat varata asiakkaalleen ajan verkossa tai soittamalla, jos asiakkaan elämäntilanne on monimutkainen tai selvitettäviä asioita on paljon. Lue, miten voit varata ajan asiakkaallesi.
Toivotamme yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2023!