Hallitus esittää kaksinkertaista lapsilisää joulukuuksi | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Hallitus esittää kaksinkertaista lapsilisää joulukuuksi

Julkaistu 20.10.2022

Lakiesityksen mukaan lapsilisät maksettaisiin joulukuussa 2022 kaksinkertaisena. Jos perhe saa myös toimeentulotukea, ylimääräinen lapsilisä ei vaikuttaisi toimeentulotuen määrään. 

Hallitus esittää väliaikaista muutosta lapsilisälakiin ja toimeentulotuesta annettuun lakiin. Lainmuutoksen tavoitteena on lisätä lapsiperheiden ostovoimaa hintojen noustessa. Hallituksen esitys on yksi vuoden 2023 budjettiriihessä sovituista toimenpiteistä kansalaisten ostovoiman tukemiseksi.

Hallituksen esityksen mukaan Kela maksaisi lapsilisät joulukuussa kaksinkertaisena. Myös lapsilisän yksinhuoltajakorotus maksettaisiin kaksinkertaisena. Kela maksaa lapsilisää jokaisesta Suomessa vakituisesti asuvasta alle 17-vuotiaaasta lapsesta. Lapsilisän määrä kasvaa lapsiluvun mukaan. Katso lapsilisän ja yksinhuoltajakorotuksen määrät Kelan verkkosivuilla.

Esimerkiksi kahdesta lapsesta maksettavat lapsilisät ovat yhteensä 199,72 e/kk. Kahden vanhemman taloudessa kaksinkertainen lapsilisä merkitsee 199,72 euron lisätuloa, yhden vanhemman taloudessa lisäys olisi 326,32 euroa. Näin ollen kahden lapsen lapsilisät joulukuussa ovat kahden vanhemman perheessä yhteensä 399,44 euroa ja yhden vanhemman perheessä 652,64 euroa.

Lapsilisä on verotonta tuloa, eivätkä omaisuus ja tulot vaikuta sen määrään. Lapsilisän määrää ei ole sidottu kansaneläkeindeksiin. 

Normaalisti lapsilisä on tuloa, joka otetaan huomioon toimeentulotukea myönnettäessä. Esimerkiksi marraskuussa 2021 lapsilisää sai noin 15 % toimeentulotuen saajista. Hallituksen esityksen mukaan joulukuussa maksettava ylimääräinen lapsilisä olisi etuoikeutettua tuloa, joka ei vaikuta toimeentulotuen määrään.

Tämän vuoden syyskuussa Kela maksoi lapsilisää 533 322 saajalle kaikkiaan 959 481 lapsesta. Joulukuun lapsilisän maksaminen kaksinkertaisena lisää lapsilisän etuusmenoja noin 112 milj. eurolla.

Kaksinkertainen lapsilisä maksettaisiin saajille joulukuun lapsilisien normaalina maksupäivänä, joka on tänä vuonna perjantai 23. joulukuuta.

Lisätietoja asiakkaille

Sivu päivitetty 20.10.2022