Ulkomaanmatka ja vammaisten tulkkauspalvelut | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Vammaisten tulkkauspalvelu ulkomaanmatkalle

 

Voit saada tulkkausta myös ulkomaanmatkalla, jos sinulle on myönnetty oikeus vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluun.

Matkan täytyy liittyä opiskeluusi, työhösi tai muuhun tavalliseen elämääsi. Voit saada tulkkauspalvelua esimerkiksi ulkomaille suuntautuvalle lomamatkalle tai matkalle tuttavan tai sukulaisen luo.

Myös ulkomaanmatkalla tulkkauspalvelun järjestäminen edellyttää aina sitä, että tiedät etukäteen, missä tilanteissa tarvitset tulkkausta matkan aikana. Tulkin saaminen mukaan matkalle edellyttää, että tarvitset matkan aikana tulkkausta erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, esimerkiksi osallistuessasi opastetuille retkille. Hae oikeutta ja tilaa tulkkaus hyvissä ajoin ennen matkaa. Tulkkaustilaus tehdään yhtä aikaa samalla hakemuksella, jolla haet oikeutta tulkkaukseen ulkomaanmatkalla.

Jos matkustat päiväksi naapurimaahan

Et tarvitse erillistä oikeutta tulkkaukseen ulkomaanmatkalle, jos matkustat päiväksi Suomen naapurimaahan, etkä yövy kohdemaassa. Alle vuorokauden pituiselle risteilylle (esim. miniristeilyt, päiväristeilyt), et myöskään tarvitse erillistä oikeutta. Tällaiset matkat katsotaan kotimaanmatkoiksi.

Etätulkkaus ulkomaanmatkalla

Voit käyttää etätulkkausta myös ulkomailla. Sinun ei tarvitse hakea oikeutta tulkkaukseen ulkomaanmatkalle, jos käytät matkan aikana vain etätulkkausta. Tilaa tulkki Vammaisten tulkkauspalvelukeskuksesta.

Voit saada tulkkausta enintään 2 viikon matkalle

Voit saada tulkkausta ulkomaanmatkalle enintään 2 viikon ajaksi. Sitä pidemmälle matkalle tulkkausta voi saada vain, jos tarvitset tulkkausta työhön tai opiskeluun tai jos sinulla on jokin muu perusteltu syy.

Tulkki omalta alueelta

Voit toivoa tulkkia ulkomaanmatkalle omalta alueeltasi. 

Jos toivetulkkisi ei ole käytettävissä, ja sinulla on tulkkilista, pyrimme löytämään oman alueesi tulkin listaltasi. Jos sinulla ei ole tulkkilistaa, etsimme tulkin oman alueesi muista tulkeista. 

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

Jos sairastut äkillisesti tai joudut tapaturmaan ulkomailla, saat sairaanhoitoa EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä samaan hintaan kuin maassa asuvat ihmiset, jos sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti.

Lue lisää