Miten tulot ja asumismenot vaikuttavat yleiseen asumistukeen? | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Miten tulot ja asumismenot vaikuttavat yleiseen asumistukeen?

Yleinen asumistuki pienenee osalla tuensaajista vuonna 2025

Eduskunta on päättänyt yleisen asumistuen leikkauksista, jotka tulivat voimaan 1.1.2025. Leikkaukset pienentävät asumistuen määrää osalla tuen saajista:

  • Omistusasuntoon ei enää saa yleistä asumistukea.
  • Asumistuen määrään vaikuttaa jatkossa ruokakunnan omaisuus.
  • Huomioon otettavien asumismenojen enimmäismäärä pienenee muutamassa kaupungissa, koska kuntaryhmiin tulee muutoksia.

Lue lisää yleisen asumistuen muutoksista.

Nämä asiat vaikuttavat asumistukeesi

Voit saada yleistä asumistukea vuokra-asuntoon, osaomistusasuntoon tai asumisoikeusasuntoon.

  1. Huomioi tulorajat ja omaisuutesi


    Asumistukeen vaikuttavat ruokakunnan tulot ja omaisuus. Tuki on tarkoitettu pienituloisille, ja siksi siinä on tulorajat. Jos tulot ylittävät tulorajan, et voi saada asumistukea lainkaan. Myös tilillä olevat talletukset, sijoitukset tai esimerkiksi omistuksessa olevat osakkeet ja kiinteistöt voivat vaikuttaa oikeuteen saada asumistukea.

    Lue, miten tulot ja omaisuus huomioidaan asumistuessa, ja tarkista kotikuntasi tulorajat.

  2. Vain osa asumismenoistasi otetaan huomioon

    Asumistukea ei makseta kaikkiin asumisen menoihin, kuten autopaikkaan. Eri asumismuodoille on määritelty ne menot, joihin asumistukea voi saada. Näitä kutsutaan hyväksyttäviksi asumismenoiksi. Asuntosi koko ei vaikuta tukeen.

  3. Asumismenoille on kuntakohtaiset ylärajat (enimmäisasumismenot)

    Asumismenojen määrille on kuntakohtaiset ylärajat, joiden perusteella asumistukea voidaan enimmillään maksaa. Näitä rajoja kutsutaan myös enimmäisasumismenoiksi. Todelliset asumismenosi voivat olla suuremmat kuin se määrä, jonka perusteella saat asumistukea.

  4. Asumistuestasi vähennetään perusomavastuu

    Asumistuen perusomavastuu on summa, joka vähennetään hyväksyttävistä asumismenoista. Perusomavastuu lasketaan ruokakunnan bruttotuloista ja ruokakunnan aikuisten ja lasten määrästä. Mitä suuremmat tulosi ovat, sitä suurempi on perusomavastuusi. Jos tulosi ovat hyvin pienet, sinulla ei ole perusomavastuuta lainkaan. Tutustu perusomavastuun kaavaan.

Arvioi asumistuen määrä laskurilla

Asumistuen määrään vaikuttavat monet asiat. Helpoiten arvioit asumistukesi määrän laskurilla.

Miten asumistuki lasketaan?

Yleinen asumistuki on enintään 70 % hyväksyttävistä asumismenoista. Asumistuen määrä lasketaan kaavalla 0,7 x (hyväksyttävät asumismenot – perusomavastuu).

Ahvenanmaalla asuvien yleinen asumistuki lasketaan eri tavalla kuin muualla Suomessa asuvien yleinen asumistuki. Ahvenanmaalla asumistuki on enintään 80 % hyväksyttävistä asumismenoista. Asumistuen määrä lasketaan kaavalla 0,8 x (hyväksyttävät asumismenot – perusomavastuu).

Perusomavastuun määrä lasketaan alla olevalla kaavalla, jossa

T = ruokakunnan yhteenlasketut tulot
A = aikuisten lukumäärä
L = lasten lukumäärä

0,42 x [T - (667 + 111 x A + 246 x L)]

Ahvenanmaalaiset opiskelijat eivät voi saada yleistä asumistukea, jos he asuvat vuokralla. Tuen saamiseen ei vaikuta se, opiskeleeko opiskelija Ahvenanmaalla vai Manner-Suomessa.

Esimerkki asumistuen laskemisesta

Eino asuu puolisonsa Elisan kanssa Turussa vuokra-asunnossa. Heidän yhteenlasketut tulonsa ovat 1 800 euroa. Turussa kahden aikuisen muodostaman ruokakunnan tuloraja on 2 116 e/kk. Einon ja Elisan tulot eivät ylitä tulorajaa, joten he voivat hakea asumistukea.

Kela huomioi asumismenoissa esimerkiksi vuokra- ja vesikulut. Einolla ja Elisalla tällaisia asumistuessa hyväksyttäviä asumismenoja on yhteensä 950 euroa. Turussa kahden aikuisen asumismenoiksi hyväksytään kuitenkin enintään 652 e/kk, joten heille maksettava asumistuki lasketaan tämän summan mukaan.

Einon ja Elisan tuloista laskettu perusomavastuun määrä on 472,50 euroa.

Lasketaan asumistuen määrä:

0,7 x (652 euroa – 472,50 euroa) = 125,65 euroa.

Eino ja Elisa saavat asumistukea 125,65 euroa.

Tulot ja omaisuus

Asumistukeesi vaikuttavat ruokakuntasi tulot ja omaisuus. Tarvittaessa laskemme tuloistasi keskiarvotulon. Asumistukeen vaikuttavaa omaisuutta ovat esimerkiksi pankkitalletukset, osakkeet ja sijoitukset.

Asumistuen määrä lasketaan kuukausitulojesi mukaan. Laskemme asumistukeen vaikuttavien tulojesi määrän joko jatkuvana tulona tai keskiarvotulona. Otamme huomioon ruokakunnan ansio- ja pääomatulot ja monet Kelan tuista.

Tulosi vaikuttavat tukeen sen mukaan, miltä ajalta olet ne ansainnut. Tulojen maksupäivällä ei siis ole merkitystä. Jos esimerkiksi haet asumistukea syyskuun alusta alkaen, elokuussa ansaitsemiasi tuloja ei huomioida asumistuessa. 

Tulot huomioidaan aina bruttotuloina.

Jos tulosi pysyvät samanlaisina 3 kuukautta

Jos tulosi pysyvät samanlaisina vähintään 3 kuukauden ajan siitä, kun asumistuki on myönnetty tai tarkistettu, laskemme asumistuen määrän näiden tulojen mukaan. Tätä kutsutaan jatkuvaksi tuloksi.

Jos tulosi eivät pysy samanlaisina 3:a kuukautta

Jos tulosi eivät pysy samanlaisina 3 kuukauden ajan siitä, kun asumistuki on myönnetty tai tarkistettu, arvioimme sinulle keskiarvotulon.

Keskiarvotulossa otamme huomioon esimerkiksi sen, että teet keikkatöitä, opiskelet tai olet välillä työttömänä. Sen sijaan tulojen vaihtelu esimerkiksi työaikojen tai lisien vuoksi ei tarkoita sitä, että tulonlähde muuttuu, ja siksi tällaiset tulot katsotaan jatkuviksi tuloiksi.

Keskiarvotulo saadaan laskemalla yhteen kaikki tulot, joita sinun arvioidaan saavan seuraavan 12 kuukauden aikana. Tämä summa jaetaan 12:lla, ja näin muodostuu kuukausittainen keskiarvotulosi, jonka perusteella asumistuki määräytyy.

Arvioimme keskiarvotulon vuodeksi eteenpäin, sillä asumistuki myönnetään yleensä toistaiseksi ja tarkistetaan vuoden välein.

Voit arvioida myös laskurin avulla, miten tulosi vaikuttavat asumistukesi määrään.

Jos tulosi muuttuvat

Ilmoita meille, jos ruokakuntasi tulot nousevat vähintään 400 e/kk tai laskevat 200 e/kk. Ilmoita muutoksista OmaKelassa tai lomakkeella Yleinen asumistuki AT 1 (pdf).

Lue, mistä muutoksista sinun täytyy ilmoittaa meille.

Esimerkki keskiarvotulosta: Uusi opiskelija ja ensimmäinen asumistukihakemus

Ilmari on opiskelija, ja hän hakee asumistukea ensimmäistä kertaa 1.8.2024. Ilmarin ainoa tulo on opintotuki, ja sitä maksetaan hänelle 1.9.2024 alkaen 268,23 e/kk. Elokuussa Ilmarilla ei ole tuloja.

Koska Ilmarin tulot eivät jatku asumistuen myöntämisen (1.8.) jälkeen samanlaisina vähintään 3:a kuukautta, Kela arvioi hänelle keskiarvotulon seuraavalla tavalla:

Opintotuki 1.9.2024–31.5.2025: 9 kk x 268,23 e/kk = 2 414,07 e

Ei tuloja ajalla 1.8.–31.8.2024 eikä 1.6.–31.7.2025

Tulot yhteensä 1.8.2024–31.7.2025: 2 414,07 e

Ilmarin keskiarvotulo 1.8.2024 alkaen: 2 414,07 e / 12 kk = 201,17 e/kk.

Esimerkki keskiarvotulosta: Opiskelijan kesätyöt ja asumistuen tarkistus

Anni on opiskelija, ja hän saa yleistä asumistukea. Annin tulona on aiemmin ollut opintotuki. Kesä lähestyy, ja Anni on aloittamassa kesätyöt. Hän tekee kesätyötä 1.6.2024–31.8.2024, ja hänen palkkansa on silloin 2 000 e/kk.

Annin asumistuki tarkistetaan 1.7.2024 alkaen. Koska hänen tulonsa eivät jatku asumistuen tarkistamisen (1.7.2024) jälkeen samanlaisina vähintään 3:a kuukautta, Kela arvioi hänelle keskiarvotulon seuraavalla tavalla:

Palkkatulo 1.7.–31.8.2024: 2 kk x 2 000 e/kk = 4 000 e

Opintotuki 1.9.2024–31.5.2025: 9 kk x 279,38 e/kk = 2 514,42 e

Koska Annilla ei vielä ole tietoa seuraavan kesän tuloista, hänelle ei arvioida tuloja keskiarvotulolaskelmaan tulevalle kesäkuulle.

Tulot yhteensä 1.7.2024–30.6.2025: 4 000 e + 2 514,42 e = 6 514,42 e

Annin keskiarvotulo 1.7.2024 alkaen: 6 514,42 e / 12 kk = 542,87 e/kk.

Yleisen asumistuen määrään vaikuttavat ruokakunnan kaikkien asukkaiden yhteenlasketut ansio- ja pääomatulot. Ansiotuloja ovat palkkatulot ja yrittäjän tulot.

Tulona otetaan huomioon sekä veronalaiset että verottomat tulot. Veronalaiset tulot huomioidaan bruttotuloina.

Alaikäisen tulot otetaan huomioon kuitenkin vain, jos alaikäinen hakee tukea yksin tai puolisonsa kanssa.

Nämä tulot vaikuttavat asumistukeen

Palkkatulot

Asumistukeen vaikuttavat palkkatulot ja palkan lisäksi maksettavat tulot, esimerkiksi

  • luontaisedut (muun muassa asunto-, auto- ja ravintoetu)
  • ylityökorvaukset
  • vuorotyölisät
  • lomarahat.

Yrittäjän tulot

Myös yrittäjän tulot vaikuttavat asumistukeen. Arvioimme yrittäjän tulot pääsääntöisesti YEL- tai MYEL-vakuutuksen (tyoelake.fi) työtulon perusteella.

Pääomatulot

Asumistukeen vaikuttavat myös pääomatulot, esimerkiksi

  • osinkotulot ja talletusten korot
    • Ruokakunnan kunkin jäsenen arvo-osuustilillä olevien osakkeiden osinko- ja korkotulot otetaan tulona huomioon, jos ne ovat suuremmat kuin 12,02 e/kk.
    • Osakesäästötilille maksetut osingot otetaan tulona huomioon, vaikka niitä ei nostettaisi osakesäästötililtä.
    • Osakesäästötililtä nostettu tuotto otetaan tulona huomioon silloin, kun se on toistuvaa.
  • luovutusvoitot
    • Toistuvat luovutusvoitot otetaan tulona huomioon.
    • Luovutustappioita ei vähennetä luovutusvoittojen määrästä.
  • vuokratulot, esimerkiksi
    • asuinhuoneiston vuokratulot
    • liikehuoneiston vuokratulot
    • maanvuokratulot.

Metsätalouden tulot

Myös metsätalouden tulot vaikuttavat asumistukeen. Metsätalouden tulot lasketaan metsän keskimääräisen tuoton mukaan. Metsän todellista myyntituloa ei oteta huomioon.

Nämä tulot eivät vaikuta asumistukeen

  • Satunnaiset tulot, esimerkiksi perintö, lahja ja satunnainen luovutusvoitto
  • Palkkaan liittyvät kulukorvaukset, esimerkiksi kilometrikorvaukset ja matkapäivärahat
  • Veronpalautukset

Lue, miten ruokakunnan omaisuus voi vaikuttaa asumistuen määrään.

Ansiotulovähennys on poistunut 1.4.2024

Yleisen asumistuen 300 euron ansiotulovähennys on poistunut 1.4.2024. Muutoksen jälkeen olemme ottaneet huomioon ruokakunnan kaikki ansiotulot, kun laskemme asumistukeen vaikuttavien tulojen määrää. Aiemmin olet voinut saada ansiotuloja 300 e/kk ilman, että se vaikuttaa asumistukeesi. Olemme tehneet vähennyksen jokaiselle ruokakunnan jäsenelle erikseen. 

Ansiotulovähennyksen on voinut saada ennen 1.4.2024

  • palkkatulosta
  • yritystoiminnan tulosta
  • maatalouden tulosta.

Yleisen asumistuen määrään vaikuttavat monet tuet, kuten työttömyystuki ja opintoraha. Tietyt tuet, kuten toimeentulotuki ja lapsilisä, eivät kuitenkaan vaikuta asumistukeen. Asumistukeen ei myöskään vaikuta opintolaina.

Tuet otetaan huomioon bruttotuloina. Asumistukeen vaikuttavat ruokakunnan kaikkien asukkaiden saamat tuet.

Esimerkiksi nämä tuet ja korvaukset vaikuttavat asumistukeen:

  • Työttömyystuet: peruspäiväraha, työmarkkinatuki ja ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha
  • Sairausajan tuet ja kuntoutus: sairauspäiväraha, kuntoutusraha ja kuntoutustuki
  • Opiskelijan tuet: opintoraha ja aikuiskoulutustuki
  • Lapsiperheiden tuet: raskaus- ja vanhempainraha, lasten kotihoidon tuki, osittainen hoitoraha, joustava hoitoraha ja yksityisenhoidon tuki (jos olet palkattu lastenhoitaja ja yksityisen hoidon tuki maksetaan sinulle)
  • Eläkkeet: kansaneläke, työeläke, osittainen vanhuuseläke, leskeneläke, ulkomailta saatu eläke ja työkyvyttömyyseläke

Esimerkiksi nämä tuet ja korvaukset eivät vaikuta asumistukeen:

  • Alle 16-vuotiaan vammaistuki
  • 16 vuotta täyttäneen vammaistuki
  • Apurahat ja avustukset, jotka eivät liity toimeentulon turvaamiseen
  • Eläkettä saavan hoitotuki
  • Haittaraha
  • Kansaneläkkeeseen maksettava lapsikorotus
  • Koulumatkatuki
  • Kulukorvaukset ja ylläpitokorvaukset
  • Lapsen elatusapu ja elatustuki
  • Lapseneläke
  • Lapsilisä
  • Omaishoidon tuen hoitopalkkio
  • Opintolaina
  • Opintotuen asumislisä
  • Oppimateriaalilisä
  • Opintorahan huoltajakorotus
  • Perhehoidon kustannusten korvaukset
  • Rintamalisä ja ylimääräinen rintamalisä
  • Sotilasavustus
  • Sotilasvammalain mukaiset korvaukset
  • Toimeentulotuki
  • Vian, vamman tai haitan perusteella maksettavat korvaukset
  • Äitiysavustus

Ruokakunnan omaisuus voi vaikuttaa asumistuen määrään. Alaikäisen omaisuus otetaan huomioon vain, jos alaikäinen hakee tukea yksin tai puolisonsa kanssa.

Omaisuutesi vaikuttaa asumistukeen, jos

  • asut yhden aikuisen ruokakunnassa ja sinulla on omaisuutta yli 10 000 euroa
  • asut kahden tai useamman aikuisen ruokakunnassa ja ruokakunnallasi on omaisuutta yhteensä yli 20 000 euroa.

Jos ruokakuntasi omaisuus ylittää 10 000 tai 20 000 euron rajan, otamme rajan ylittävästä osasta tuloksi huomioon 20 %.

Jos ruokakunnallasi on omaisuutta 50 000 euroa tai enemmän, asumistukea ei makseta lainkaan. Omaisuudesta vähennetään kuitenkin ensin velat.

Esimerkki omaisuuden vaikutuksesta asumistukeen

Pekka asuu yksin vuokra-asunnossa. Hän omistaa osakkeita, joiden yhteenlaskettu arvo on 15 000 euroa. Koska Pekka asuu yksin, hänelle lasketaan tuloa omaisuudesta, joka ylittää 10 000 euroa (15 000 e – 10 000 e), eli 5 000 eurosta.

Pekalle lasketaan 5 000 euron omaisuudesta tuloa 20 % eli 1 000 euroa. Pekan omaisuudesta yleiseen asumistukeen vaikuttaa siis 1 000 euroa vuodessa eli 83,33 euroa kuukaudessa. Lisäksi tulona otetaan huomioon Pekan ansio- ja pääomatulot.

Yleiseen asumistukeen vaikuttava omaisuus

  • Talletukset. Tilillä olevista talletuksista tehdään kuitenkin 2 000 euron käyttövaravähennys, joka ei vaikuta yleiseen asumistukeen. Vähennys on henkilökohtainen, eli se tehdään jokaisen ruokakunnan jäsenen tilitalletuksista.
  • Kiinteistöt, ei kuitenkaan omassa käytössä oleva vapaa-ajan asunto
  • Asunto-osakkeet
  • Julkisesti noteeratut osakkeet ja sijoitusrahasto-osuudet
  • Elinkeinotoiminnan ja maatalouden varat sekä osuudet yhtymien varoista
  • Metsäomistukset
  • Obligaatiot, joukkovelkakirjat ja muut vastaavat
  • Vakuutussijoitukset

Omaisuutena ei kuitenkaan oteta huomioon osuutta jakamattomasta kuolinpesästä, ASP-tilillä olevia talletuksia tai omaisuutta, johon ei ole hallintaoikeutta.

Tulorajat

Asumistukeen vaikuttavat ruokakunnan yhteenlasketut tulot. Jos ruokakuntasi bruttotulot ovat suuremmat kuin alla esitetty tuloraja, et voi saada lainkaan asumistukea. Alaikäisen tulot otetaan huomioon vain silloin, kun alaikäinen hakee tukea yksin tai puolisonsa kanssa.

Tulot on pyöristetty lähimpään euroon.

Jos ruokakunnassa on

  • 1 aikuinen, tuloraja on 1 844 e/kk
  • 1 aikuinen + 1 lapsi, tuloraja on 2 630 e/kk
  • 1 aikuinen + 2 lasta, tuloraja on 3 348 e/kk
  • 1 aikuinen + 3 lasta, tuloraja on 3 982 e/kk
  • 1 aikuinen + 4 lasta, tuloraja on 4 574 e/kk.

Jos ruokakunnassa on

  • 2 aikuista, tuloraja on 2 428 e/kk
  • 2 aikuista + 1 lapsi, tuloraja on 3 146 e/kk
  • 2 aikuista + 2 lasta, tuloraja on 3 780 e/kk
  • 2 aikuista + 3 lasta, tuloraja on 4 372 e/kk.

Jos ruokakunnassa on

  • 3 aikuista, tuloraja on 2 944 e/kk
  • 3 aikuista + 1 lapsi, tuloraja on 3 578 e/kk
  • 3 aikuista + 2 lasta, tuloraja on 4 170 e/kk.

​​​​​Jos ruokakunnassasi on enemmän kuin 5 henkilöä, yleisen asumistuen tulorajat ovat korkeammat kuin esimerkeissä. Voit arvioida tilannettasi asumistuen laskurilla.

Tulot on pyöristetty lähimpään euroon.

Jos ruokakunnassa on

  • 1 aikuinen, tuloraja on 1 612 e/kk
  • 1 aikuinen + 1 lapsi, tuloraja on 2 318 e/kk
  • 1 aikuinen + 2 lasta, tuloraja on 2 966 e/kk
  • 1 aikuinen + 3 lasta, tuloraja 3 568 e/kk
  • 1 aikuinen + 4 lasta, tuloraja on 4 132 e/kk.

Jos ruokakunnassa on

  • 2 aikuista, tuloraja on 2 116 e/kk
  • 2 aikuista + 1 lapsi, tuloraja on 2 764 e/kk
  • 2 aikuista + 2 lasta, tuloraja on 3 366 e/kk
  • 2 aikuista + 3 lasta, tuloraja on 3930 e/kk.

Jos ruokakunnassa on

  • 3 aikuista, tuloraja on 2 562 e/kk
  • 3 aikuista + 1 lapsi, tuloraja on 3 164 e/kk
  • 3 aikuista + 2 lasta, tuloraja on 3 728 e/kk.

Jos ruokakunnassasi on enemmän kuin 5 henkilöä, yleisen asumistuen tulorajat ovat korkeammat kuin esimerkeissä. Voit arvioida tilannettasi asumistuen laskurilla.

Tulot on pyöristetty lähimpään euroon.

Jos ruokakunnassa on

  • 1 aikuinen, tuloraja on 1 506 e/kk
  • 1 aikuinen + 1 lapsi, tuloraja on 2 162 e/kk
  • 1 aikuinen + 2 lasta, tuloraja on 2 778 e/kk
  • 1 aikuinen + 3 lasta, tuloraja on 3 356 e/kk
  • 1 aikuinen + 4 lasta, tuloraja on 3 910 e/kk.

Jos ruokakunnassa on

  • 2 aikuista, tuloraja on 1 960 e/kk
  • 2 aikuista + 1 lapsi, tuloraja on 2 576 e/kk
  • 2 aikuista + 2 lasta, tuloraja on 3 154 e/kk
  • 2 aikuista + 3 lasta, tuloraja on 3 708 e/kk.

Jos ruokakunnassa on

  • 3 aikuista, tuloraja on 2 374 e/kk
  • 3 aikuista + 1 lapsi, tuloraja on 2 952 e/kk
  • 3 aikuista + 2 lasta, tuloraja on 3 506 e/kk.

Jos ruokakunnassasi on enemmän kuin 5 henkilöä, yleisen asumistuen tulorajat ovat korkeammat kuin esimerkeissä. Voit arvioida tilannettasi yleisen asumistuen laskurilla.

Jos tulosi muuttuvat

Ilmoita meille, jos ruokakuntasi tulot nousevat vähintään 400 e/kk tai laskevat 200 e/kk. Ilmoita muutoksista OmaKelassa tai lomakkeella Yleinen asumistuki AT 1 (pdf).

Asumismenot, joihin voit saada asumistukea

Eri asumismuodoille on määritelty menot, joihin asumistukea voi saada. Näitä kutsutaan hyväksyttäviksi asumismenoiksi.

Voit hakea asumistukea, jos asut vakinaisesti vuokra-asunnossa Suomessa. Jos haet tukea vuokra-asuntoon, sinulla täytyy olla kirjallinen vuokrasopimus.

Mihin asumismenoihin voi saada tukea?

Tukea voi saada seuraaviin asumismenoihin:

  • vuokra
  • erikseen maksettavat vesimaksut ja lämmityskulut

Vuokra

Voit saada asumistukea vuokran maksamiseen.

Jos vuokraan sisältyy sähkö, vähennämme vuokrasta sähkön osuuden. Asumistukea ei voi saada sähkömaksuihin.

Vesimaksut

Voit saada asumistukea vesimaksuihin, jos maksat niitä erikseen vuokran lisäksi. Vesimaksuksi hyväksytään 20 e/kk henkilöä kohti.

Lämmityskulut

Voit saada asumistukea lämmityskuluihin, jos maksat niitä erikseen vuokran lisäksi.

Jos ruokakunnassa on 1 henkilö, lämmityskuluiksi hyväksytään 46 e/kk. Jos ruokakuntaan kuuluu useampi henkilö, lämmityskuluihin lisätään 16 e/kk jokaista seuraavaa henkilöä kohti.

Tietyissä maakunnissa lämmityskuluiksi hyväksytään suurempi summa:

  • Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa hyväksytään lämmityskuluiksi 1 henkilön ruokakunnassa 48 e /kk ja jokaista seuraavaa henkilöä kohti 17 e/kk.
  • Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa hyväksytään lämmityskuluiksi 1 henkilön ruokakunnassa 50 e/kk ja jokaista seuraavaa henkilöä kohti 17 e/kk.

Mihin asumismenoihin ei voi saada tukea?

Asumistukea ei voi saada asumiseen liittyviin, erikseen maksettaviin maksuihin. Tällaisia ovat esimerkiksi

  • sähkömaksu
  • saunamaksu
  • pesutupamaksu
  • autopaikkamaksu
  • internetliittymän maksu
  • käyttö- tai kalustemaksu.

Vain sinun tai ruokakuntasi jäsenen maksamat maksut voidaan hyväksyä asumismenoiksi. Esimerkiksi työnantajan tai yrityksen maksamaa osaa kuluista ei siis hyväksytä.

Jos sinulla on alivuokralainen, asumistuessasi hyväksyttävistä asumismenoista vähennetään alivuokralaisen maksama vuokran määrä.

Vuokravakuus

Kun muutat vuokra-asuntoon, sinulta vaaditaan yleensä muutaman kuukauden vuokran suuruinen vuokravakuus tai takuuvuokra. Jos tulosi ja varasi eivät riitä vuokravakuuden maksamiseen, voit hakea siihen Kelasta toimeentulotukea.

Voit hakea asumistukea, jos asut asumisoikeusasunnossa Suomessa.

Mihin asumismenoihin voi saada tukea?

Tukea voi saada seuraaviin asumismenoihin:

  • käyttövastike
  • erikseen maksettavat vesimaksut ja lämmityskulut

Käyttövastike

Voit saada asumistukea käyttövastikkeen maksamiseen.

Vesimaksut

Voit saada asumistukea vesimaksuihin, jos maksat niitä erikseen käyttövastikkeen lisäksi. Vesimaksuksi hyväksytään 20 e/kk henkilöä kohti.

Lämmityskulut

Voit saada asumistukea lämmityskuluihin, jos maksat niitä erikseen käyttövastikkeen lisäksi.

Jos ruokakunnassa on 1 henkilö, lämmityskuluiksi hyväksytään 46 e/kk. Jos ruokakuntaan kuuluu useampi henkilö, lämmityskuluihin lisätään 16 e/kk jokaista seuraavaa henkilöä kohti.

Tietyissä maakunnissa lämmityskuluiksi hyväksytään suurempi summa:

  • Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa hyväksytään lämmityskuluiksi 1 henkilön ruokakunnassa 48 e/kk ja jokaista seuraavaa henkilöä kohti 17 e/kk.
  • Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa hyväksytään lämmityskuluiksi 1 henkilön ruokakunnassa 50 e/kk ja jokaista seuraavaa henkilöä kohti 17 e/kk.

Mihin asumismenoihin ei voi saada tukea?

Asumistukea ei voi saada asumiseen liittyviin, erikseen maksettaviin maksuihin. Tällaisia ovat esimerkiksi

  • asuntolainan korko
  • sähkömaksu
  • saunamaksu
  • pesutupamaksu
  • autopaikkamaksu
  • internetliittymän maksu
  • käyttö- tai kalustemaksu.

Vain sinun tai ruokakuntasi jäsenen maksamat maksut voidaan hyväksyä asumismenoiksi. Esimerkiksi työnantajan tai yrityksen maksamaa osaa kuluista ei siis hyväksytä.

Voit hakea asumistukea, jos asut osaomistusasunnossa Suomessa. Jos haet tukea osaomistusasuntoon, sinulla täytyy olla kirjallinen vuokrasopimus.

Mihin asumismenoihin voi saada tukea?

Tukea voi saada seuraaviin asumismenoihin:

  • vuokra
  • erikseen maksettavat vesimaksut ja lämmityskulut

Vuokra

Voit saada asumistukea vuokran maksamiseen.

Vesimaksut

Voit saada asumistukea vesimaksuihin, jos maksat niitä erikseen vuokran lisäksi. Vesimaksuksi hyväksytään 20 e/kk henkilöä kohti.

Lämmityskulut

Voit saada asumistukea lämmityskuluihin, jos maksat niitä erikseen vuokran lisäksi.

Jos ruokakunnassa on 1 henkilö, lämmityskuluiksi hyväksytään 46 e/kk. Jos ruokakuntaan kuuluu useampi henkilö, lämmityskuluihin lisätään 16 e/kk jokaista seuraavaa henkilöä kohti.

Tietyissä maakunnissa lämmityskuluiksi hyväksytään suurempi summa:

  • Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa hyväksytään lämmityskuluiksi 1 henkilön ruokakunnassa 48 e /kk ja jokaista seuraavaa henkilöä kohti 17 e/kk.
  • Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa hyväksytään lämmityskuluiksi 1 henkilön ruokakunnassa 50 e /kk ja jokaista seuraavaa henkilöä kohti 17 e/kk.

Mihin asumismenoihin ei voi saada tukea?

Asumistukea ei voi saada osaomistusasunnon osamaksua varten otetun lainan korkoihin.

Asumistukea ei voi saada myöskään asumiseen liittyviin, erikseen maksettaviin maksuihin. Tällaisia ovat esimerkiksi

  • sähkömaksu
  • saunamaksu
  • pesutupamaksu
  • autopaikkamaksu
  • internetliittymän maksu
  • käyttö- tai kalustemaksu.

Vain sinun tai ruokakuntasi jäsenen maksamat maksut voidaan hyväksyä asumismenoiksi. Esimerkiksi työnantajan tai yrityksen maksamaa osaa kuluista ei siis hyväksytä.

Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea 1.1.2025 alkaen. Omistusasuntoja ovat osakeasunnot ja muut omistuksessa olevat asunnot, kuten omakotitalot. Tulkitsemme asunnon omistusasunnoksi, jos ruokakunta omistaa asunnosta vähintään 50 %, vaikka asunnosta olisi tehty vuokrasopimus.

Vuoden 2025 alusta lähtien asumisoikeusasunnon asumismenoiksi ei myöskään enää hyväksytä asuntolainan korkoja.

Asumistuen kuntakohtaiset ylärajat (enimmäisasumismenot)

Tarkista, kuinka paljon kotikunnassasi voidaan enimmillään maksaa asumistukea.

Jos ruokakunnassa on

  • 1 henkilö, asumismenoiksi hyväksytään enintään 563 e/kk
  • 2 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 808 e/kk
  • 3 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 1 019 e/kk
  • 4 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 1 188 e/kk
  • yli 4 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 1 188 e/kk + 148 e/kk jokaista seuraavaa henkilöä kohti.

Jos ruokakuntaan kuuluu vammainen henkilö, joka tarvitsee apuvälineiden tai hoitajan vuoksi erityisen paljon tilaa, hyväksymme asumismenot yhtä henkilöä suuremman henkilömäärän mukaan.

Esimerkki asumismenojen ylärajasta

Maija asuu yksin vuokra-asunnossa Helsingissä. Hän maksaa vuokraa 800 e/kk. Yksin asuvan asumismenoiksi voidaan Helsingissä hyväksyä enintään 563 e/kk.

Maijan asumistuen määrä lasketaan siis 563 euron kuntakohtaisen ylärajan mukaan. Sitä ei lasketa Maijan vuokran eli 800 euron mukaan.

Miten asumistuki lasketaan?

Asumistuki on enintään 70 % hyväksyttävistä asumismenoista. Esimerkiksi vuokra ja vesimaksu ovat hyväksyttäviä asumismenoja. Hyväksyttävistä asumismenoista vähennetään myös perusomavastuu.

Yleisen asumistuen määrä lasketaan kaavalla 0,7 x (hyväksyttävät asumismenot – perusomavastuu).

Jos ruokakunnassa on

  • 1 henkilö, asumismenoiksi hyväksytään enintään 447 e/kk
  • 2 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 652 e/kk
  • 3 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 828 e/kk
  • 4 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 981 e/kk
  • yli 4 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 981 e/kk + 134 e/kk jokaista seuraavaa henkilöä kohti.

Jos ruokakuntaan kuuluu vammainen henkilö, joka tarvitsee apuvälineiden tai hoitajan vuoksi erityisen paljon tilaa, hyväksymme asumismenot yhtä henkilöä suuremman henkilömäärän mukaan.

Esimerkki asumismenojen ylärajasta

Tommi ja Pauliina asuvat kahdestaan vuokra-asunnossa Turussa. He maksavat vuokraa 750 e/kk. Koska Tommi ja Pauliina ovat puolisoja, he kuuluvat samaan ruokakuntaan ja saavat yhteisen asumistuen.

Kahden henkilön ruokakunnan asumismenoiksi voidaan Turussa hyväksyä enintään 652 e/kk. Tommin ja Pauliinan asumistuen määrä lasketaan siis 652 euron kuntakohtaisen ylärajan mukaan. Sitä ei lasketa heidän maksamansa vuokran eli 750 euron mukaan.

Miten asumistuki lasketaan?

Asumistuki on enintään 70 % hyväksyttävistä asumismenoista. Esimerkiksi vuokra ja vesimaksu ovat hyväksyttäviä asumismenoja. Hyväksyttävistä asumismenoista vähennetään myös perusomavastuu.

Yleisen asumistuen määrä lasketaan kaavalla 0,7 x (hyväksyttävät asumismenot – perusomavastuu).

Jos ruokakunnassa on

  • 1 henkilö, asumismenoiksi hyväksytään enintään 394 e/kk
  • 2 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 574 e/kk
  • 3 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 734 e/kk
  • 4 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 875 e/kk
  • yli 4 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 875 e/kk + 129 e/kk jokaista seuraavaa henkilöä kohti.

Jos ruokakuntaan kuuluu vammainen henkilö, joka tarvitsee apuvälineiden tai hoitajan vuoksi erityisen paljon tilaa, hyväksymme asumismenot yhtä henkilöä suuremman henkilömäärän mukaan.

Esimerkki asumismenojen ylärajasta

Pia ja Eero asuvat vuokra-asunnossa Porissa. He maksavat vuokraa 650 e/kk. Koska Pia ja Eero ovat puolisoja, he kuuluvat samaan ruokakuntaan ja saavat yhteisen asumistuen.

Kahden henkilön ruokakunnan asumismenoiksi voidaan Porissa hyväksyä enintään 574 e/kk. Pian ja Eeron asumistuen määrä lasketaan siis 574 euron kuntakohtaisen ylärajan mukaan. Sitä ei lasketa heidän maksamansa vuokran eli 650 euron mukaan.

Miten asumistuki lasketaan?

Asumistuki on enintään 70 % hyväksyttävistä asumismenoista. Esimerkiksi vuokra ja vesimaksu ovat hyväksyttäviä asumismenoja. Hyväksyttävistä asumismenoista vähennetään myös perusomavastuu.

Yleisen asumistuen määrä lasketaan kaavalla 0,7 x (hyväksyttävät asumismenot – perusomavastuu).

Jos ruokakunnassa on

  • 1 henkilö, asumismenoiksi hyväksytään enintään 470 e/kk
  • 2 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 687 e/kk
  • 3 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 871 e/kk
  • 4 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 1 032 e/kk
  • yli 4 henkilöä, asumismenoiksi hyväksytään enintään 1 032 e/kk + 141 e/kk jokaista seuraavaa henkilöä kohti.

Jos ruokakuntaan kuuluu vammainen henkilö, joka tarvitsee apuvälineiden tai hoitajan vuoksi erityisen paljon tilaa, hyväksymme asumismenot yhtä henkilöä suuremman henkilömäärän mukaan.

Miten asumistuki lasketaan?

Asumistuki on enintään 80 % hyväksyttävistä asumismenoista. Esimerkiksi vuokra ja vesimaksu ovat hyväksyttäviä asumismenoja. Hyväksyttävistä asumismenoista vähennetään myös perusomavastuu.

Yleisen asumistuen määrä lasketaan kaavalla 0,8 x (hyväksyttävät asumismenot – perusomavastuu).

Perusomavastuun laskukaava

Asumistuesta vähennetään perusomavastuu. Perusomavastuu lasketaan ruokakunnan bruttotuloista ja ruokakunnan aikuisten ja lasten määrästä.

Perusomavastuun määrä lasketaan alla olevalla kaavalla, jossa 

T = ruokakunnan yhteenlasketut tulot
A = aikuisten lukumäärä
L = lasten lukumäärä

Perusomavastuu = 0,5 x [T – (667 + 94 x A + 296 x L)]

Täyteen asumistukeen oikeuttavat 667 euron tulot, joihin lisätään 94 euroa jokaista ruokakuntaan kuuluvaa aikuista ja 296 euroa jokaista ruokakuntaan kuuluvaa lasta kohti. Luvut ovat sidoksissa kansaneläkeindeksiin (Tietoa Kelasta -osio).

Jos asut Ahvenanmaalla, perusomavastuu lasketaan eri kaavalla.

Jäikö jotain epäselväksi?

Kysy chattirobotilta tai soita Kelan asiakaspalveluun.

020 692 210
020 692 210

Mitä muuta elämääsi kuuluu?

Aiheesta selkokielellä ja viittomakielellä


Sivu päivitetty 13.2.2025